Jos vielä suht tuoreeltaan kirjoittaisi Retun viimeisestä päivästä.. Perjantaina iltapäivästä huomasimme, että Retulla roikkui verta suupielessä. Tarkistus suuhun ja ihan takahampaiden luona oli verta vuotava haava. Ruiskulla huuhtelimme Markon kanssa veret pois ja ajattelimme sen riittävän.  Illasta kävin vielä Tessan kanssa agilityssä ja sen jälkeen iltalenkillä molempien kanssa. Sen jälkeen katsoimme yhdessä taas suuhun ja osin hyytynyttä osin kirkasta verta oli tullut lisää. Soitto kunnaneläinlääkärille ja hän pyysi meidät luokseen käymään.

Puhelimessa esitti jo epäilyn myrkytyksestä, mutta koska Retu ei lenkeillä napsi ylimääräisiä suuhunsa en itse osannut epäillä että mistään vakavasta olisi kyse. Tutkimusta varten Retu täytyi rauhoittaa että suuhun sai kunnon näkymän, odotustilassa ollessa veri oli jo kokonaan hyytynyt, ilmeisesti koska Retu ei pitänyt suutaan ollenkaan kiinni eikä poski jäänyt hampaiden väliin. Varuiksi otettiin kuitenkin perusveriarvot, siellä vain yksi huolestuttava arvo - hematokriitti oli vain 21 (viitearvot 37-55), eli selvä anemia. Ennen herätteen antoa eläinlääkäri päätti viimetipassa vielä ajella mahan ja ultrata sen. Ja sieltä tuli toinen pommi: vatsaontelossa vapaata nestettä. Otettiin vielä virtsanäyte stixillä ja veri nousi heti neljälle plussalle. Soitto YES:lle, josta kuitenkaan ei silloin keretty ottamaan kantaa.

Siinä odotellassa käytiin läpi edeltävää viikkoa:

- tiistaina Retu oli ontunut takajalkaansa hetken - meni nopeasti ohi joten en vielä huolestunut.

- Keskiviikkoaamusta Retua sai maanitella aamulenkille ja Retu tuli makkarista etutassuaan ontuen. Nyt ontumista kesti pidempään ja soitinkin Järvenpään ja Keravan Animageihin, kummastakaan ei ollut antaa aikaa, ja pyysivät soittamaan torstaina uudestaan jos ontuminen jatkuu. No se loppui taas puoleenpäivään mennessä ja päätin että kun lomakausi on ohi varaillaan Retulle lääkärintarkastusta. Itsekin epäilin että oli vaan hypännyt sängyltä alas ja kenties liukastunut.

- Torstaina ei mitään ihmeellistä, kuuma päivä ja Retu nukkui/lepäsi paljon, niin kuin aina helteellä.

- Perjantaina sitten se haava ja sitä näyttämään päivystävälle.

Siinä jutellessa tuli puheeksi myös punkit ja pieni epäilys heräsi olisiko jotain punkinpuremasta johtuvaa, tosin totesi että se on jo aika kaukaa haettua ja johonkin oireista se taas ei sopinut (nyt en muista mihin). Lääkäri tutki sitten samalla nivelet, ja hieman Retu reagoi toisen jalan tutkimukseen (rauhoitettuna edelleen).

Soittoa Viikistä ei kuulunut joten lähdin kotiin ajamaan Retu häkissään. Kun sain Retun sisälle kannettua sain soiton että Viikissä otetaan vastaan, mutta että ennuste ei ole toiveikas. Retu takaisin autoon ja suunta Viikkiin. Vieläkään en osannut kuvitella että takanani lepäsi pieni ja kivulias koira..

Kahden aikoihin yöllä olimme Viikissä ja puoli neljän aikoihin lääkäri tuli katsomaan, kun oli nähnyt esitiedot, röntgenin ja verikokeiden tulokset. Lähes heti hän totesi,että Retun kanssa täytyy myös miettiä eutanasiaa, totesi että Retu ei voi olla kivuton ja hoitovaihtoehdot todennäköisesti vain pitkittäisivät niitä. Sitä ennen olimme käyneet läpi munuaisten vajaatoiminnan oireita ja todenneet että moni niistä on Retulla kesän/kevään aikana alkanut.. Munuaisista ei näytettä voitu ottaa, aivan liian alhaisen trombosiittitason, korjaus albumiinitason,  takia ja samasta syystä ei myöskään haluttu punktoida vatsannesteitä. Lääkäri sanoi myös, että Retun luonteen takia hoitotoimet olisivat vielä normaalia suurempi stressi. (Vaikka Retu oli vielä hieman tokkurassa rauhoituksesta, pisti se kunnolla vastaan kanyylin laitossa..) Kun lääkärin mukaan hoidot olisivat olleet pitkät (jos edes auttaisivat) eikä ollut mitään takeita antaa, että Retu selviäisi edes viikonlopun yli päätimme Markon kanssa että valitsemme eutanasian.. Hoitajan ja lääkärin kanssa keskustellessa tuli mieleen myös kaikki Retun keväiset/kesäiset muutokset, joita oltiin pidetty vain aikuistumisena. Viimeisten viikkojen väsymyksen taas laitoimme helteiden piikkiin. Mutta kaikki muutokset yhdistettyinä perjantain tutkimuksiin ja varsinkin viimeisen viikon käytös auttoivat tekemään päätöksen.

Retu onnistui pitkään peittämään kipujaan, ja kun huomio viimeisen vuoden aikana oli enemmän uudessa perheenjäsenessä kuin koirissa, emme osanneet ajoissa reagoida muutoksiin, jotka tulivat niin pikkuhiljaa. Ja kun kotona valmiiksi oli aikuistumisen myötä selvästi rauhoittunut koikkeri ajatteli, että Retu vain aikuistui nopeammin kuin Tessa. Pahinta nyt on syyllisyys miten ei tullut reagoitua nopeammin, jos Retu olisi sitten saanut olla vielä vuosia seuranamme.
Nyt vain odotetaan patologin tuloksia, oman mielenrauhan takia haluan tietää miksi munuais ja veri-arvot olivat niin huonot. Ja oliko Retu tosiaan koko kevään mennyt huonompaan kuntoon, vai oliko oikeasti aikuistunut ja kesällä sitten alkanut sairastumaan.. Nyt on mielessä vain paljon kysymyksiä ja kaipuu..

Nyt ei voi edes tiettyjä iltalauluja laulaa pojalle, tietyt säkeet vaan tuovat heti Retun mieleen, kuten Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen:

"Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan"