Retu vain jatkaa kasvuaan ja pian Tessan vanha koppa käy jo Retulle pieneksi. Eilen itse mittasin Retun 33cm:iä korkeaksi ja painoa pojalle oli kertynyt jo 8kg. Enää siis 4cm ja vajaa 3kg ja poika on Tessan kokoinen. Retulta on myös ensimmäiset hampaat lähteneet ja pikkuhiljaa Retu on alkanut tottumaan hampaiden tarkistamiseen. Nyt on sekä ylhäällä että alhaalla kolot etummaisten hampaiden vieressä.

Tänään kävin Retun kanssa Mustissa&Mirrissä täyttämässä koirien namivarastoja vähäsen ja samalla totuttamaan Retua ilman Tessaa liikkumiseen. Nyt taisi olla Retun kolmas kerta tuolla ja tällä kertaa asiakkaitakin oli enemmän ja sekös poikaa arastutti. Kaupassa oli asiakkaana myös toinen koira, jota Retu sitten pakoilikin hyllyjen takana.  Eipä Retu muidenkaan asiakkaiden luokse halunnut mennä. Kassalla taas Retu kyyhötti ihan kassapöytää vasten piilossa niin kuin viimeksikin.

Viime viikonloppuna Retu pääsi lenkille ilman Tessaa Taigan kanssa. En tiedä johtuiko siitä, ettei Tessa ollut nyt mukana, mutta Taiga oli nyt selvästi kiinnostuneempi Retusta. Alun arastelujen jälkeen Retukin uskalsi välillä juosta kauempana, utta selvästi varoi Taigaa, joka juoksi välillä vauhdilla kohti.

Tessa on myös huomannut, että Retusta voi olla hyötyä silloin kun Tessalla on kauluri päässä. Jo parikin kertaa olen huomannut kuinka Tessa oikein puskii kaulurillaan Retua kunnes Retu nappaa nauhoista kiinni ja avaa kaulurin. Onneksi eivät sentään ole keksineet, miten kaulurin saisi ihan pois asti..

Tessa on jo jonkin aikaa iltaisin aina innostunut hoivaamaan Retua ja alla yksi kuva, jossa myös näkyy vähän koirien päiden koko ero.