Eilen oli taas onnistuneet treenit, vaikka ehdin miettiä saanko Tessaa vireeseen radalla. Tessa oli eilen koko päivän väsähtäneen oloinen ja treeneihin kävelessä käveli koko ajan takanani. Ajattelin silloin että se johtui lämpöisestä sääsät, kun pitkään oli ollut taas koleampaa.

Tällä kertaa meillä oli varsinaisena ratana 17 esteen sarja, jossa oli hyppyjä, rengas, A, puomi, keinu, pöytä ja kepit. Keinu jätettiin suosiolla pois Tessan kanssa ja palkkasin Tessan keinua edeltävillä kepeillä ja juostiin hypyille. A oli alkupään radassa ja hieman hankalassa kulmassa edellisestä hypystä katsottuna. Olin melko varma ettei Tessa A:lle mene, kun hallillakin kieltäytyi A:sta, mutta meidän pikku sisupussi kiipesikin A:n lähes ilman vauhtia kun ohjaukseni vähän myöhästyi.

Kepeillä oli nyt ohjurit ja keskellä oli aukkoja, joista Tessa ei häiriintynyt. Tällä viikolla olen yrittänyt keksiä miten Tessalle saisi kepeille vauhtia, mutta nyt Tessa suoritti nekin suht hyvässä rytmissä. Myös puomin Tessa suoritti vauhdilla. Ensimmäisellä kerralla en saanut Tessaa innostettua kunnolla, joten otimme radan uusiksi ja Tessa olikin selvästi virkeämpi. Yritin radan lopuksi ja kepeillä palkata Tessaa lelulla, mutta Tessa ei taas lelusta välittänyt kun taskussani oli naudan kieltä odottamassa. No, ainakin on löytynyt joku toimiva palkka Tessalle.

Varsinaisen radan lisäksi meillä oli lyhyempi rata, jossa harjoiteltiin eri puolilta ohjaamista ja irtoamista. Aluksi jouduin saattamaan Tessaa pitkälle viimeiselle esteelle putkeen, mutta kun muistin viedä palkan putken jälkeen odottamaan irtosi Tessa jo hyvin. Lisäksi kokeilimme Tessan kanssa pitkästä aikaa pussia. Viime kerralla tutustuimme siihen vähän ja sain apuja pussin auki pitämiseen, eilen sitten yritimme ilman apuja. Veimme Tessan kanssa yhdessä putken suuaukon eteen palkan ja vein Tessan putken sisääntulolle. Heitin vielä pari namia putkeen, mutta Tessa ei heti uskaltanut mennä läpi. Sopivasti tuuli kuitenkin auttoi ja avasi putken suun niin että Tessa juoksi oikeaa kautta ulos. Ja sen jälkeen vielä useamman kerran ilman tuulen apua. Lopuksi otimme pussin vielä osana kolmen esteen rataa ilman namipalkkaa lopussa ja Tessa meni läpi ilman ongelmia.

Kaiken kaikkiaan taas jäi positiivinen mieli treeneistä, vaikka Tessa hieman hitaasti taas tekikin. Toisaalta ehkä parempi niin, ettei minulle tullut ohjausten kanssa niin kiire kuin yleensä. Treeneistä pois lähtiessä sainkin sitten ehkä selville miksi Tessa oli hieman poissa oleva ja normalia hitaampi kun Tessa alkoi vedellä pyllyään asfaltilla. Taas vaihteeksi anaalirauhas-ongelmia tytöllä.

Eilen oli myös Retun punnituksen aika ja poika on jo 9,7kg, muistaakseni Tessa painoi viikko sitten saman verran. Ja korkeudessä Retu on jo tainnut mennä Tessan ohi, jos karvat eivät paljoa huijaa ja Tessahan taitaa olla sen 37cm. Kyllä huomaa leikeissäkin, että ovat nuo aika tasaväkiset. Koirapuistossa käytiin tällä viikolla parinakin päivänä ja vauhdissa Tessa vielä voittaa Retun, mutta Retu on oppinut oikasemaan ja vaanimaan, jonka jälkeen parikin kertaa juoksi suoraa Tessaa päin.