Viime viikolla saimme hyviä uutisia Tessan rokotus-reissulla, Tessalla ei enää näkynyt hiivaa! Ja taas eläinlääkäri luotti siihen että kunhan vulva pienenee sterilisaation jälkeen, ei hiivaa pitäisi helposti enää tullakaan.. Varmuuden vuoksi Tessalla on kuitenkin Malaseb-pesu  vielä tällä viikolla edessä, ei siitä haittaakaan pitäisi olla.

Viikonlopun olin töissä, mutta sunnuntaina pakkasimme koirat autoon ja suuntasimme Firan montulle uimaan. Retu ei hillinnyt itseään kun tajusi missä ollaan, joten Retu joutui kulkemaan koko matkan lyhyellä fleksillä ja uimaankin pääsi vain fleksissä. Tessakin kävi välillä uimassa ja noutamassa keppiä, taisi olla Tessankin mielestä lämmin päivä. Kävin itsekin pulahtamassa ja silloin Retu vasta kiinnostui minusta ja luoksetulokäskyistä. Vaan ei kiinnostus kauaa kestänyt..

Maanantaina olisi ollut Helsingissä epikset, joihin olin suunnitellut meneväni, mutta laiskuus voitti. Siskontyttö oli meillä iltapäivästä koiria temputtamassa ja kun tyttö lähti suuntasimme koirien kanssa koirapuistoon. Olemme koko kesän onnistuneet käymään yhdessä koirapuistossa aina niin ettei paikalla ole kuin korkeintaan yksi pienempi koira ja useimmiten ollaan oltu vain keskenämme. Maanantaina paikalle tuli vähän ennen kuin lähdimme puolivuotias terrieri. Tessa innostui takaa-ajaleikistä Jalon kanssa, kun Retu tyytyi pysyttelemään kauempana. Viimeksi kun paikalla oli toinen koira jahtasi Retu yhdessä vieraan koiran kanssa Tessaa.

Tänään suuntasimme taas koirien kanssa Heurekalle mätsäriin. Ilmoittautuessa en huomannut sanoa, että itse esitän molemmat koirat, joten jännitimme sitten joutuuko Marko menemään Tessan kanssa kehään. Hyvin ehdimme kuitenkin Retun kanssa pyörähtää ennen Tessan vuoroa. Retu käyttäytyi mielestäni taas luottavaisemmin kehässä vaikka sen ulkopuolella piti vieraita ihmisiä ja koiria komentaa. Tuomarin tutkimusta vähän pakitti ja hampaita ei antanut tuomarin ollenkaan katsoa. Sanoin heti tuomarille, että Retu saattaa jonkin verran arastella ja siihen kommenttina tuli, että niitä onkin tänään nähty. Odotettavasti Retulle sininen nauha ja kommenttinä että vaatii lisää totuttelua. Itse olin jo tämän päiväiseenkin käytökseen tyytyväinen, sillä Retu antoi tuomarin tulla ihan lähelle ja vasta kosketusta yritti pakittaa. Edistystä viime kertaan ainakin :)

Tessa oli ennen omaa vuoroaan kehässä ihan nuutuneen oloinen helteen takia, suostui sentään juomaan vettä illan aikana ilman houkutteluja. Ravaamiset kehässä näytti varmasti väsyneeltä, yritin kokeilla eri vauhteja millä Tessan liikkeen saisi näyttämään vähän paremmalta, mutta helteessä se oli turha toivo. Pöydällä Tessa seisoi hienosti, mutta vähän tuntui arastelevan tutkimusta. (Itseasiassa pienten koirien kehässä Tessalle tehtiin tarkempi kopelointi kuin Retuille pennuissa. Ja Retuhan siitä olisi ehkä enemmän hyötynyt.) Pöydältä päästyään Tessa rentoutui mielestäni selvästi ja liikkuminenkin tuntui menevän paremmin. Lopuksi oli vielä jonkin aikaa seisotusta kun tuomari arpoi kumpi saa punaisen ja kumpi sinisen nauhan. Tessahan kyllästyi seisomiseen ja rupesi tarjoamaan tassuaan, kun vieressä oira seisoi kuin patsas. Joten sininen nauha Tessalle, mutta kuulemma meidän esiintyminen näytti hyvältä.

Viikonlopuksi lähden koirien kanssa mökkeilemään ja ensiviikolla olisi taas epikset Helsingissä maanantaina ja keskiviikkona, jompana kumpana päivänä olisi tarkoitus taas Tessan kanssa mennä kokeilemaan, jos vaan sää sallii. Kamalan aurinkoisella en viitsi välttämättä mennä, sillä aurinko ja lämpö tuntuu imevän Tessalta helposti innon pois..