Eilen suuntasimme taas Retun kanssa eläinlääkäriin, koska Retun oikea silmä alkoi rähmimään. Rähmiminen alkoi jo maanantaina, mutta tiistaina rähmiminen lisääntyi, joten varasin Retulle ajan. Ajan varaamisen jälkeen rähmiminen tuntui helpottaneen, mutta eilen kun tulimme töistä kotiin, oli Retulla taas iso rähmäpaakku silmän alla.

Tällä kertaa suuntasimme lähi eläinlääkärillemma kävellemme ja ehdimme hyvissä ajoin paikalle. Ehdin aulassa totuttaa Retua ja jonkin verran Retu rentoutuikin ja seurasi uteliaana henkilökunnan perään. Tutkimushuoneeseen Retu ei olisi kuitenkaan halunnut tulla, mutta houkutteluilla käveli sinne kuitenkin itse.

Tällä kertaa en tarvinnut apujoukkoja Retun pitelemisessä. Retu kyllä jonkin verran vastusteli silmätutkimusta, mutta hyvin rauhoittui kuitenkin ja suostui syömään nappuloita pöydällä. Nyt sitten Retu sai jo elämänsä toisen silmälääkekuurin, tällä kertaa geelin sidekalvon tulehdukseen. Silmä ei ainakaan tänään ole rähminyt läheskään yhtä paljon kuin eilen, mutta jonkin verran silmä vielä punoittaa..