Kirjoitustauon jälkeen hieman kuvapäivitystä koirien joulusta.

Tessa sai leikkiä poroa:

Kun Retu oli kiltti tonttupoika

Molemmat saivat lahjoja, paras paketti taisi olla kuivattu kanankaula, ainakin Tessan ilmeestä pätellen:

Joulupäivänä käytiin joululenkillä ja koirat saivat juosta vapaanakin. Retu tosin joutui treenaamaankin välillä kun meinasi heittäytyä mahdottomaksi..

Tapaninpäivän koirat ovat saaneet suurimmaksi osaksi levätä myrskyn takia. Tessan kanssa kävimme aamusta Nuuksiossa hakuilemassa, mutta treenit keskeytettiin kun puut alkoivat kaatua jo turhan läheltä treenipaikkaa. Ja olihan Kattilajärventien ylikin kaatunut puu niin että saimme itse raivata tiemme pois Nuuksiosta.. Huomenna koittaa taas arki, mutta perjantaina suuntaamme vuokramökille raketteja karkuun.

Vuoden alusta Retullakin alkaa ensimmäinen agilitykurssi ja kovin houkuttaisi ilmoittaa Retu helmikuussa olevaan Lohjan näyttelyynkin.. Ja Tessankin kanssa osallsitutaan loppiaisena kontaktikoulutukseen, vielä ei ole hankittu ensivuodelle agilitylisenssiäm enkä ole osannut päättää riittääkö harrastuslisenssi vielä vai uskaltautuisimmeko jo kisaamaankin. (Toisaalta keinu ja kepit eivät suju taas alkuunkaan..)