Tänään päivä kului mukavasti koirien harrastusten parissa. Aamupäivästä suuntasimme Espooseen koikkereiden näyttelytreeneihin. Sekä Tessa että Retu saivat taas siedätystä pöydällä oloon ja vieräiden ihmisten kopelointiin. Tessa jännitti taas selväti enemmän pödällä oloa, eikä rentoutunut nameillakaan. Antoi kuitenkin hyvin tutkia itsensä, Tessa kuitenkin seisoi koko ajan lysyssä ja tärisi.

Retu puolestaan ei tahtonut rauhoittua pöydällä oloon, vaan olisi halunnut Tessan luokse. Kopelointiin ei paljoakaan reagoinut, kun seurasi missä Tessa kulkee. Hampaita Retu ei antanut katsoa, joten siinä meillä taas totuteltavaa ennen seuraavaa näyttelya. Ehkä sitä uskaltasi Retun kuitenkin jo helmikuun Lohjan näyttelyyn ilmoittaa, ensiviikolla pitää sekin päättää..

Näyttelytreenin ja lenkin jälkeen suuntasimme Tessan kanssa Satulinnaan kontaktikoulutukseen. Aluksi teimme lyhyen radan pätkän, Tessan kanssa jätimme radalta kokonaan tekemättä keinun ja kepit. Tessan kanssa ongelmana kontakteilla on ollut vauhdin puute ja saimme hyviä neuvoja vauhdikkaampiin kotakteihin.

Tessan kanssa alamme nyt päivittäin treenaaman kotona liikkuvan alustan kanssa. Alunperin opetin Tessalle kontaktit namialustan kanssa, mutta siinähän ongelmana on ollut se, että Tessa on sanut palkan vaikka on tullut hitaastikin. Keinua ei Tessan kanssa otettu ollenkaan, mutta muita katsoessa sain siihenkin hyviä aloitusvinkkejä. Nyt otamme keinutreenissä takapakkia ja aloitamme pelkän alastulon treenin. Alastuloa voimme Tessan kanssa treenata ilman apujakin, kun omalla jalallani nostan keinua sen verta, että keinusta tulee pieni kolahdus. Katsotaan jos sillä saataisiin Tessan keinuun vauhtiakin ja Tessa tottumaan kolahdukseen..