Ehkä turhankin negatiivinen otsikko, mutta tällä viikolla on ollut lähinnä turhautumista joka treenin jälkeen. Keskiviikkona agilityssä tehtiin suht vaikeaa rataa. Tarkoitus oli että teen radan useammassa osassa, kun radalla oli sekä keinu, kepit, että A-este. Keinu oli ihan alkupäässä ja ilmeisesti viime kontaktitreenien jälkeen Tessa rohkaistui keinun kanssa niin paljon, että päätti juosta taas keinulle, ja taas teki lentokeinun.. Otettiin sitten keinun kerran niin, että itse hidastin keinun laskua.. Hyvin Tessa keinun menikin.

Muuten rata meni omasta mielestä mukavasti, mutta sain kuulla että se johtui vain hitaasta koirasta. Käännökset olivat minulla aina myöhässä ja samoin komennot. Kepit otettiin myös Tessan kanssa kolmeen kertaan, kun yritimme saada vauhtia niille. Ohjeeksi saimme ottaa taas kaikki ohjurit käyttöön ja namipalkka loppuun. Tessa sipsutti kepit, mutta omasta milestäni lisä ohjurit ei nyt auta. Aiemmin Tessa ainakin meni kepit täysillä ohjureillakin hitaasti kävellen. Mieluummin Tessan kanssa aloittaisin kepit nyt alusta 2x2 tekniikalla.

Tänään oli vuorossa sitten rakennusetsintä ja taas itsellä olo etten mitään osannut tehdä oikein.  Tessan kanssa otettiin puolet tilasta pimeänä ja maalimiehet yksitellen. Jo ensimmäistä maalimiestä Tessa etsi pitkään ja tuntui ettei Tessa muista mitä ollaan tekemässä. Haukutkaan eivät tahtoneet irrota tänään, vasta viimeisellä maalimiehellä Tessa jaksoi haukkua noin 20 haukun sarjan. Muuten haukut jäivät yksittäisiksi..

Kieltämättä nyt itselle voisi treenitauko olla paikallaan, että saisi oman motivaation kohdalleen.  Tessalla kyllä intoa olisi nyt tehdä ja samoin Retulla. Huomenna kuitenkin vielän Retun vuoro päästä tokotreeneihin..