Pitkään sain olla tyytyväinen kun Retu ei ole vieraisiin uroksiin juurikaan reagoinut, eivätkä vieraat urokset ole Retuun reagoineet. Päin vastoin, välillä on tuntunut  että urokset luulevat Retua nartuksi. Eilen sitten Retu ensimmäisen kerran aloitti tappelun n. 1-vuotiaan uroskoiran kanssa. Tiedä sitten johtuiko siitä, että tuo koira tuli Tessan kanssa paremmin toimeen ja Retu halusi puoustaa "tyttöään"... Onneksi mitään pähempää ei käynyt, Retu meni vain korvan juuren vihaisesti haukkumaan, mutta lähti pois heti kun komensin.

Onneksi lähi koirapuistossa on ns. eteisvälikkö, johon koiran saa aidan taakse erilleen muista koirista. Retu joutui sinne, kun Tessa sai vielä hetken leikkiä. Itse palkkasin Retua kun malttoi rauhoittua ja istua. Jatkossa koirapuistoilut sitten vähenevät entisestään, kun enää en vieraiden urosten kanssa voi Retun antaa leikkiä. Ja Tessa taas ei ole oman ikäisten narttujen kanssa yleensä toimeen.

Keskiviikkona oli Tessan viimeiset hallitreenit tällä erää. Teimme mukavaa rataa, johon kuului puolikkaat kepit. Kokeilimme pitkästä aikaa keppejäkin, nyt jumien takia emme täyspitkiä keppejä ole tehneetkään. Tessa aloitti kepit aina hyvin, mutta muutamaan kertaan lopetti liian aikaisin. Muutama onnistunut harjoitus saatiin kuitenkin.

Keppitreenin jälkeen olikin radan vuoro, hypyt olivat n. 30-35cm:ssä, jotta saisin taas Tessaan vähän vauhtia. Ensimmäisellä radalla otimme kepitkin mukaan ja radan osana ne meni ihan hyvin. Oikea rytmiä Tessa ei vieläkään ole löytänyt, ja sen takia kepit menivätkin aika hitaasti.  Seuraavaksi teimme radan vielä kahteen kertaan ilman keppejä, jotta ne eivät hidastaisi menoa. Radat menivätkin puhtaasti ja osasin kerranin lopettaa ajoissa kun Tessa olisi vielä jaksanut tehdä.

Vaikka aika usein tuleekin valitettua kun Tessa on usein hitaanlainen radalla, niin keskiviikon jälkeen olen taas ihan tyytyväinen Tessaan agilityssä. Tessa on ollut itselleni sopiva "harjoituskoira", Tessan hitaus antaa kuitenkin itselle paljon anteeksi ja Tessan kanssa on ollut mahdollista keskittyä ohjauksen treenaamiseen. Ja vaikka keskiviikkona ei vauhtia omasta mielestä vielä tarpeeksi olla, niin kisojakin ajatellen on varmaan helpompi aloittaa Tessan kanssa. Retun kanssa ei sitten olekaan enää radalla niin paljoa aikaa miettiä seuraavaa liikettä, vaan kaikki pitäisi olla valmiina mietittynä..

Toisaalta alla olevia talvisia kuviaki katsoessa muistuu omaankin mieleen, että aika samaa vauhtia nuo koirat juoksevat kun keskenään leikkivät. Ehkä suurin ero ei tulekaan ole koirien vauhti, vaan erilaiset luonteet. Kun Tessa tekee asiat rauhassa ja harkiten, Retu tekee eikä mieti (ja jos miettii niin yleensä liian myöhään).