Vielä huhti-toukokuun sunnuntait täyttyvät mukavasti koirien kanssa. Aamupäivästä Retun kanssa tokoa ja illasta Tessan kanssa agilityyn.

Retun kanssa oli nyt tokosta viikon tauko kun edellisellä viikolla emme jaksaneetkaan mennä. Luoksepäästävyydessä takapakkia, tälläkertaa oli pitkästä aikaa mieskouluttaja. Yritin taas opettaa Retulle käskyä "sieltä tullaalm" että ei yllättyisi kun joku tulee tervehtimään. Ei toiminut tällä kertaa, alkuun pieni haukku, mutta kun kouluttaja yritti tarjota namia, vielä suurempi haukunta ja samalla yritti saada nameja. Onneksi on ahne koira.

Seuraamisesta saimme vinkiksi treenata vain lyhyita max 2-3 askelta seuraamista ja sitten joko pysähdys, käännös tai nopeudenvaihtelu, sillä saa paremmin koiran motivaation pidettyä. Sama kuin luoksetulossa, enemmän vauhdikkaita ja harvemmin tokomaisia että saadaan into pidettyä. Luoksetulossa sain neuvoksi jättää kaiken laiset kumartumiset ja käsimerkit pois, Retu tottelee niin hyvin, että pelkkä ääni riittää ja koira tulee innoissaan.

Lopuksi vielä noutamisen treenaamista, Retu ei alkuun suostunut ottaa kapulaa ollenkaan suuhunsa, pari kertaa kymmenestä piti sitä kuitenkin hetken ihan itse. Muuten piti pitää kapulasta samalla itse kiinni että ehti sanoa irti-käskyn ennen kuin kapula putosi maahan.

 

Agilityssa otimme Tessan kanssa vain lyhkäisiä radanpätkiä, tai no, ei koko rataa. Emmekä nyt rataa päässeetkään loppuun asti kun hinkkasimme persjättöjä. Selvästi itsellä niissä treenaamisen varaa, ja helposti tuli tehtyä valssi persjätön tilalle. Tessan kanssa persjätöillä kuitenkin saatiin pidettyä paremmin vauhti (Retun hallinnan kannalta valssi voi puoletaan toimia paremmin useammassa paikassa, jos vaan ehdin sen tehdä..).

Alla kuvaa radasta, persjätöt, olivat esteiden 5 ja 8 jälkeen, rataantutustumisessa, vielä suunnittelin valssejä näihin, ja pariin kertaan tuli vahingossa tehtyäkin sitten valssit ja samalla huomattua kuinka se hidasti meitä. Tuolta radaltaolen näköjään unohtanut kokonaan esteen nro 14, luultavasti se oli nelonen toiselta puolelta ja nelonen ja keinu olivat alempana..

Tuon pätkän jaoimme kolmeen osaan, ja eniten treenasimme esteitä 8-10, siinä varsinkin persjätöt toimivat Tessan kanssa hyvin. Kun saisi senvaan itselle yhtä luonnolliseksi kuin valssit.. Persjätöissä itsellä kädet jäivät helposti levälleen, ja jätin pari kertaa liian paljon 9 esteen ja itseni väliin tilaa, jolloin Tessa yrittikin tulla vläistä. Toisaalta se saattoi johtua siitkin etten muistanut ottaa Tessaan katsekontaktia ja kertoa että pitää siirtyä oikealle kädelle... Kerrankin oli mukavatehdä rataa jossa oli enemmän kommervenkkejä (vaikka tuossa ratapiirroksessa ei omasta mielestä siltä näytäkään.. ) Tessalla oli taas vauhti ja into kohillaan ja puomillekin saimme vauhtia. Keinukin meni lähe stäydellisesti, hieman hidasteli ylöstulolla.. Positiivistakin sekin että itse maltoin välillä lopettaa radan tekemisen kun Tessalla oli vielä vauhtia, enkä lähtenbyt ahnehtimaan. Toivottavasti tälläkin saadaan Tessan intoa pidettyä..

30-3-2014-normal.jpg

 

Kentän toisella puolella otimme Tessan kanssa puolikkaita keppejä n. 6kertaa, varsinkin viimeisillä kerroilla alkoi rytmikin löytyä viimeisillä keppiväleillä. Nyt on kotiinkin tilattu kepit ja odotellaan että päästään tekemään keppitreeniä urakalla.

 

Ja päivällä tuli punnittua koiratkin; Tessalla oikea ruoka-annos nyt löytynyt ja paino oli 9,7kg (viimeksi 9,5), mutta Retulla lisätään nyt ruokaa. Raukka oli kuukaudessa laihtunut melkein kilon, ja Retulla ei lauhtumistarvetta juuri ollut, paino eilen 11,6kg (viimeksi 12,5). Ei ihme että Retu ollut vaisumpi ja väsyneempi, ei ole edes Tessan leikkiin kutsuihin lähtenyt mukaan. Tessa taas selvästi piristynyt, koska ei ole pitkään  aikaan haastanut Retua leikkimään sisällä.